torstai 15. marraskuuta 2012

Housuu, pipoo, pyjamaa, rättii...

Tyhjesin taas kameraa. Pitäs varmaan tehdä useemmin. Sieltäpä löytyi miehelleni ommeltu isänpäivälahja: pyjama. Törmäsin tähän isä-trikooseen Kangastukussa joskus alkuvuodesta ja olen sitä sitten reilun puoli vuotta hautonut tuolla kaapissa. Mustaa trikootakin tilasin ihan varta vasten Royal-tuotteelta, mutta siitä kyllä meni käyttöön jo aiemmin sen verran, että pyjamanhousut piti tehdä Jätti-Rätin interlock-trikoosta. Kaavat on Suuri Käsityölehdistä, numerot kaivelen huomenna jos muistan (mun muistiin ei kyllä kamalasti ole luottamista, sen verran olen juttuja unohdellut viimeaikoina). Molemmat kaavat on ihan hyviä ja jotakuinkin kokoaan vastaavia. Housukaavaa olen käyttänyt ennenkin, mutta paitakaava oli tässä koossa ekaa kertaa käytössä ja siitä syystä nuo hihansuut on kuvassa vielä päärmäämättä (heti kyllä isänpäiväaamuna päärmäsin, kun päästiin sovittamaan).

Pikasurautuksena tällainen lörppäpipo. Mahtaisiko äitini tykätä? Trikoo tuttavan kangasvarastoista.

Ja olipa siellä kamerassa kuva tällaisestakin tekeleestä. Muuten varmaan ihan hyvä paita, mutta se vauvamasu multa kyllä puuttuu, mikä ihan ilmiselvästi kuuluu tuohon paitaan. Tämä oli tällainen kaavasovellus, mitä ei todellakaan tulla uudelleen täällä näkemään. Eikä muuten nähdä tuota paitaakaan mun päällä, kun en sitä vauvamasua enää aio hankkia. Trikoo Jätti-Rätistä, joten ei onneksi liikaa rahaa tullut tähän tuhlattua.

Näistä mä tykkään. Tiskirättejä! 100% kotimaista pellavaa. Näitä mä virkkailen aina automatkoilla ja kyläillessä ja telkkaria katsellessa. Pellava Lappajärven värjäämön.

Kuopukselle valmistui tänään kahdet velourhousut. Molemmissa kaavana Ottobren (4/2011) High Jump- velourhousut. Taskut lainattu Ottobren Funny Fox- hupparista. Paidat olen ommellut jo viime keväänä, mutta niille ei vain ole ollut sopivia housuja. Oranssi velour muistaakseni Mjuga tygeriltä, ihanaa poltettua oranssia, ja punainen velour Kestovaippakaupasta.



Housuja on vielä kahdet leikattuna. Toiset on jo aika hyvällä mallilla, mutta toisiin pitää vielä päättää resorien väri ja se on vaikee juttu.

Ja kännykästä löytyy vielä pari kuvaa, mutta en millään jaksais perehtyä siihen, miten ne kuvat saa koneelle. Oletettavasti pistetään vaan känny piuhaan kiinni ja painetaan jostain, mutta jos se ei käykään niin helposti? Mä en millään jaksais ruveta säätään mitään näiden vekottimien kanssa. Eiks nää vois toimia ajatuksella?

6 kommenttia:

  1. Kivoja ompeluksia ja varsinkin tuo pipo on ihana!!!! Minäkin haluan!!! :)

    VastaaPoista
  2. Olennaistahan tässä on nyt se kuka tämä tuttava on ja missä hän asuu :D ihana pipokangas! Kivoja taskuhousuja, niitä meilläkin kaivattaisiin mutta mä olen kauhean laiska taskuntekijä.

    VastaaPoista
  3. Kyllä sää olet ihan järkyttävän ahkera! Tajusinpa tässä just myyneeni oranssit velourhousut, jotka ei suostuneet käyttöön ja tietysti ne olis sopineet just noin sen kettuvelourin kans, joka edelleen odottaa ompelua..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä mullekaan jäänyt tuota oranssia velouria kun joku pipopala.

      Poista