keskiviikko 28. elokuuta 2013

Jotakin pientä

Pistetääs nyt tännekin välillä jotain. (Mulla on sellanen ongelma, että mun läppärissä ei ole kameran ohjelmaa, eli kuvat pitää purkaa pöytäkoneelle, mikä on yleensä miesten käytössä, ja sieltä ne pitää lähettää omalle koneelle, jos niitä joskus aikoo johonkin käyttää). Nyt mun työharjoittelu on kyllä imenyt tästä akasta mehut sen verran tarkkaan, ettei paljo energiaa ole muuhun irronnut. Jonkun sauman silloin tällöin olen saanut ommeltua.

Tällaisen setin ompelin miehen serkun vauvalle. Toivottavasti tuli sopiva. Kaavat Ottobrestä, koko 62 cm. Noista housuista tuli aivan ihanat! Mutta mikähän mahtaa olla sopiva kumpparin pituus 62 cm housuihin? Jossain oli, että 44 cm, mutta mä laitan sen mittaisen kumpparin meidän kohta 4 täyttävän housuihin. Näihin taisin laittaa kumpparin pituudeksi 33 cm.

Näitä kasseja tuli sitten ommeltua 3 kpl saman tien. Yksi taitaa vielä kotona pyöriä, muut ovat jatkaneet matkaa maailmalle lahjoina. Kaava SK 7/2013 (olikohan se toi?) ja kangas kuopuksen vanhoista verhoista. Verhot on kylläkin alkujaan Unelian ompelemat ja kangas luultavasti Jätti-Rätistä. Tämän kassin sanka on reunoista ihan älyttömän leveä. Jos vielä näitä leikkelen, niin sanka saa olla oikeastaan koko matkalta kapeampi, vaikka sitten voi olla sen ympäri kääntäminen hankalaa. Jotain tuolle sangalle kuitenkin pitää tehdä, ei ole hyvä ihan tuollaisena.

2 kommenttia:

  1. Aivan mielettömän ihana pikkusetti! Tykkään väreistä ja malleista.

    VastaaPoista