torstai 27. joulukuuta 2012

Pikkujoulupaita

Joulukuun alun pikkujouluihin ompelin hät'hätää paidan. Tai no, eihän siinä nyt mikään kiire edes tullut, kun jo torstaina aloitin ja pikkujoulut oli vasta lauantaina. Keinokuituinen bling bling -trikoo on löytynyt puolisentoista vuotta sitten Eurokankaasta. Ostin sen varuilta, kun piti kaverin tytölle mekko ommella, mutta löysinkin sopivammat kankaat mekkoon muualta. Sitten tämä vajaa metrinen pätkä on pyörinyt kaapissa. Ja tiputellut hileitä... Kyllä tämä asiansa ajoi, vaikka onkin vähän liian kimaltava mun makuun, väri on kyllä herkullinen. Kuvassa ei väri näy kunnolla, on huomattavasti vihreämpi. Kaava jostakin Suuresta Käsityölehdestä muutaman vuoden takaa.

torstai 20. joulukuuta 2012

Virkattua opettajalle?

Tuli sitten virkattua tällainen. Leveyttä puolisentoista metriä, pituutta ehkä jopa hitusen enemmän. Kehtaako tätä antaa esikoisen opettajalle huomenna? Tuo pituus on vähän hassu. Vaikka nyt sen kyllä voi kääntää yläreunasta kaksinkerroin, niin lämmittää enemmän ja edestä jää roikkumaan vähän jakkumaisesti.
Lankana Novitan Rose ja Tico tico. Värit on kyllä ihan opettajan (kelpais kyllä mullekin).