sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Pienelle miehelle ja vähän isommalle

Tiikeribodyn leikkasin jo aikoja sitten ja ompelin melkein valmiiksikin, mutta sitten alkoi koulukiireet ja se jäi. Joulun jälkeen sain sen vihdoin valmiiksi, mutta se oli auttamatta pieni saajalleen, mutta onneksi sukuun on syntynyt useampikin vauva, joten saaja vain vaihtui (alkuperäinen bodyn saaja on edelleen kylläkin ilman vauvalahjaa....). Bodylle kaveriksi velour-housut. Myssyn leikkasin bodyn kanssa yhtäaikaa. Setti on kokoa 62 cm ja kaavat Ottobrestä. Voi kuinka pienistä jämäkankaista nämä syntyvätkään!


Ja sitten omalle esikoiselleni pitkikset Ottobren Stripy legs -kaavalla (mitenköhän se oikein kirjoitettiinkaan, no katsokaa tuosta sivupalkista). Näihin ompelin kokomerkiksi 134 cm, mutta olisi varmaan voinut ommella 140cm, sen verran tuli laitettua mittaa lisää (ja kaava oli muuten 128 cm). Väljyyttä näissä on kuitenkin edelleen aika reippaasti, joten pitäisi ehkä etsiä pitkiksiin joku toinen kaava, yöppishousuihin tää kaava sopii kyllä ihan hyvin. Ehkäpä mä ompelenkin näihin jonkun paidan kaveriksi ja saa esikoinen uuden yöppiksen, tarvetta meinaan olisi. Kaikista yöppiksistä pilkistää ranteet ja nilkat ihan liian paljon. On tuolla työpöydällä sentään yksi yöppis hänelle vyötärökumpparia vaille valmiina.


4 kommenttia:

  1. Kiva vauvasetti!

    On totta että uskomattoman pienistä jämäpaloista saa vielä kunnon vaatetta, vaan ei enää neljävuotiaille :) Mulla oli monta kassia tilkkuja jemmassa ja ajattelin tehdä niistä pojalle kesäksi t-paitoja. No juu, saa niistä ehkä hihat, mutta ei yhtään kokonaista etu- tai takakappaletta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin tilkkuvuoret sen kun kasvaa. Noiden tilkkujen yhdistelemiseenkin menee aika paljon aikaa, jos niistä meinaa nelivuotiaalle jotain vaatetta tehdä.

      Poista
  2. Syötävän söpö toi vauvasetti!

    VastaaPoista