torstai 22. marraskuuta 2012

Taikuri

Esikoinen on lähdössä partioleirille ja tällä kertaa on sirkusleiri. Eli kostyymi tarvis olla teeman mukainen. Esikoinen haluaa olla taikuri. Tämä oli sikäli hiukan haastavaa, että nykyään taikurit esiintyy farkuissa ja T-paidassa, mutta mikä asu se sellainen sitten on. Höh! Jotain piti keksiä. No, silinterihattu tietty. Sellainen löytyi Tiimarista, oikein kimallusten kera. Muistelin nähneeni jossain Suuri Käsityö-lehdessä taikurin roolivaatteet. Juu, oikein muisteltu. Löytyi lehdestä 3/2004. Ei kyllä kovin kummoiset, mutta menkööt. Tosin hyväksyin vain liivin ja solmion. Kankaaksi joku kymmenen-kahdenkymmenen vuoden takainen kangasostos, valko-hopeakirjavaa sisustuskangasta. Liivi on ihan järkkyleveä, mutta meneepä sitten hamaan tulevaisuuteenkin. Tällainen tuli taikurin setistä.

Kuopukselle on nämä housut olleet jo vähän aikaa leikattuna ja melkein ommeltunakin, mutta vasta tänään sain valmiiksi. Kaava edelleen Ottobren High Jump, koko 98 cm. Näistä tuli kerrassaan ihanat! Velourin alkuperää en muista.
Onkohan näihin sopivaa paitaa? Toivottavasti, ettei mun tarvi tilata lisää kankaita. On hiukka napsunu viime aikoina...

6 kommenttia:

  1. Voi vitsi kun tulee söpö taikuri :)

    High jump tarttee ottaa meilläkin työn alle, alkaa noi 86/92 pöksyt käymään pieniksi lopulta. Jee, saa ommella tarpeeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa noihin leikata muutama sentti lisäpituutta. Mä rupeen seuraavia leikkaan 104 koossa, kun ei näihin kauheesti jääny kasvunvaraa.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Näihin housuihin pitäis selkeesti napsutella Majapuun mustavalkopalloa tai haetuttaa tritexistä turkoosia trikoota valkoisilla tähdillä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ois sitä Majapuun musta-valkoraidallista joustista... ja on tuolla leikattuna yks turkoosi tähtipaita, en vaan oo tarkistanu mätsääkö sävyt. Tietty jos joku voi diilata mulle tota turkoosia trikoota valkoisilla tähdillä Tritexistä... Ei ku ei, en mä tarvi lisää kankaita. (kai...)

      Poista